Sääaseman uusi versio

Sääasema Nauvon uudistetut www-sivut ovat nyt valmiina lukuunottamatta tilastosivuja.

Suurimpana syynä sivuston päivittämiseen on ollut aikaisemman uudistuksen tavoitteista jäänyt yksi puute: sivusto ei ole toiminut täysin responsiivisesti, eli mobiililaitteissa sivuston käyttäminen on ollut hankalaa. Valikko on toiminut lähinnä satunnaisesti. Nyt alustana on WordPress ja siinä sivustopohja, jonka responsiivisuus tuntuu toimivan erinomaisesti.

Myös taustalla on tapahtunut aika paljon. Vuodesta 2003 saakka toiminut Davis Vantage Pro -laitteisto alkoi osoittaa vanhenemisen merkkejä kevättalvella 2018. Helppo vaihtoehto tilanteen korjaamiseen olisi ollut hankkia kokonaan uusi vastaava laitteisto, mutta viime aikojen IoT-hypetys (Internet of Things) sai minutkin kiinnostumaan vaihtoehdosta, jossa yksittäiset anturit ovat suoraan kiinni verkossa ja lähettävät dataa sääaseman tietokantaan. Lisäksi tarjolla on kiinnostavia alustoja (ohjelmoitavia logiikkakortteja ja antureita), joilla näitä itsenäisiä säämittareita voi rakentaa itse.

Niinpä olenkin korvannut reistailleen tuulimittarin lähetinyksikön Arduino-logiikkakorttiin pohjautuvalla ratkaisulla. Itse anemometri on edelleen vanha Davisin laite vuodelta 2003. Sen fyysinen kestävyys on ollut hämmästyttävä, ottaen huomioon, että anemometri pyörii lähes koko ajan.

Muut kuin tuulitiedot (lämpötila, kosteus, ilmanpaine, sade, auringon teho) kerätään edelleen Davisin laitteistolla. Aikaa myöten tulen korvaamaan näitä antureita uusilla erillisillä ratkaisuilla. Tällä rakenteella saavutetaan myös parempi vikasietoisuus, sillä yksittäisen laitteen vikaantuessa vain kyseisen anturin lähettämä säätieto jää puuttumaan. Huonona puolena on, että tietojen kerääminen yhtenäiseen tietokantaan vaikeutuu erillisillä antureilla. Mutta ohjelmistoratkaisuilla kaikki kuitenkin saadaan samaan tietokantaan–nytkin tuulitiedot kerätään ensin ThingSpeak-palveluun, mutta sieltä ne luetaan ajastetuilla skripteillä samaan MySQL-tietokantaan johon muutkin havainnot tallentuvat puolen tunnin välein.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top