Uusi Sääasema Nauvo

Olen ylläpitänyt Sääasema Nauvoa kesästä 2003, eli pian yhdeksän vuotta. Aseman www-sivusto on ollut lähes samanlainen alusta saakka. Vaikka mittarit ovat ennallaan, ulkoasu muuttuu paljon ja aluksi kaikkea sitä mikä vanhassa oli ei edes ole mukana. Toivottavasti sääasemani ystävät eivä tästä hermostu; rakennan kyllä vähitellen tästä uudestakin versiosta mahdollisimman paljon tietoa sisältävän.

Yksi syy uudistukseen on halu kirjoittaa uutta blogia. Tämä tulee olemaan pääasiassa sääblogi, mutta varmaankin muutakin mukaan mahtuu. Aika näyttää, ken kulkee, hän näkee ja muitavastaavia kuluneita fraaseja. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron ehkä hieman teknispainotteisesti aseman historiasta.

Sääasemaharrastukseni lähti aikanaan liikkeelle monen asian summana. Sää osana luontoa, sen havainnointi ja tilastointi kiinnostavat minua, mutta en ole koskaan ennen sääasemaani kuitenkaan pitänyt mitään kirjaa sääilmiöistä. Laitteet, jotka keräävät ja tallentavat säätietoa kiehtovat minua sellaisenaan, ja 2000-luvun alussa jo varsin hyvät laitteet tulivat harrastajan ulottuville. Tiedon jakaminen www-sivun kautta kannusti minua opiskelemaan lisää www-tekniikoista (jotakin osasin jo ennakkoon), ja näin sain yhdistettyä luonnon seuraamisen ja tietotekniikkaharrastukseni.

Saatuani ensimmäisen sääasemaversion julkistettua kesällä 2003, minulle oli jonkinlainen yllätys, miten mielenkiintoinen www-sääasema ihmisten mielestä onkaan ja miten nopeasti tieto siitä levisi. Osasyyllisiä varmastikin ovat nauvolaisten lisäksi saariston kesäasukkaat, joita sää kiinnostaa silloinkin kun he eivät täällä ole. Kesällä täällä liikkuu myös paljon veneilijöitä, joille säätieto on erityisen tärkeää. Kiinnostuneiden joukossa on kalastusharrastajia, luonnossa retkeileviä ja kuriositeettina jopa pienkoneella lentäviä. Lisäksi globaali sää(asema)harrastajien yhteisö käy seuraamassa toistensa tekemisiä.

Alkuperäisen sääsivuston tein koodaamalla sen alusta alkaen PHP-ohjelmointikielellä. Monikielinen toteutus ja lähes reaaliaikainen säätiedon näyttäminen edellyttivät muuta kuin mitä staattiset HTML-sivut olisivat mahdollistaneet, ja lisäksi halusin paremman näköiset mittarit kuin valmiina oli olemassa. Koodasin siis mittaritkin itse PHP:n grafiikkakirjastoilla. (Mittareista kyllä on näyttävämpiäkin versioita jo olemassa muiden tekeminä, mutta minä pitäydyn toistaiseksi omiini.) Säätilastilastot tallennetaan MySQL-tietokantaan. Alkuun vierähti jokin tovi opiskellessa ennen kuin näkösällä oli jotakin julkaisukelpoista, mutta mielenkiintoista oppia se oli!

Vuosien saatossa saataville tuli yhä parempia sisällönhallintajärjestelmiä. Vihdoin tulin siihen tulokseen, että niillä voisi saada jotakin uudenlaista aikaan. Tämä sivusto on nyt toteutettu WordPressillä, tosin siten, että suurin osan sisällöstä tuotetaan edelleen PHP-skripteillä. Tässä toteutuu jotakin samaa kuin vuonna 2003: saan taas opiskella uusia asioita. Webbijulkaisujärjestelmien muuttumisen lisäksi mukaan on tullut sosiaalinen media, jonka vaikutusten tutkimiseen sääasema sopii myös hyvin.

Googlaus “weather blog” tuottaa 1,37 miljoonaa tulosta, “sääblogi” sentään vain 2270. On tämä kilpailtu ala, mutta eiköhän tänne yksi blogi sekaan vielä mahtune!

6 svar till Uusi Sääasema Nauvo

  • Kiitos hienosta sivustasi Ari Rosti;
    Joka aamu käyn katsomassa millaiset sääolosuhteet kesämökkini seudulla vallitsee !

    • Kiitos. (Huomasin juuri, että kommentit näkyvät vain valitulla kielellä, eli kun sinulla on valittuna ruotsinkielinen näkymä, niin kommettisi näkyy vain ruotsinkielisessä näkymässä. Pitää tutkia, onko tälle jotakin tehtävissä.)

  • Tack för de fina sidorna som jag varje morron följt upp på “läppärin” de 6 månaderna som vi bor i Esbo och inte då är ute på Berghamn. De nya sidorna är verkligen bra. På något sätt är det lättare att på hösten lämna sommarön då man fortsättningsvis kan följa med hur det ser ut på Nagu. Tack !

  • TACK, Rolf !
    Nu ser jag att man också kan skriva på svenska här !
    Hoppas att Ari R. inte har något emot det !
    Jag är nämligen också en inbiten ” fan ” av han´s sidor… fr.o.m. sommaren ´04 !
    I väntan på sommaren önskar jag ALLT GOTT för alla flyttfåglar så här på våren !!!

    • Jag har ingenting emot det att ni skriver på svenska! (Jag får ett tillfälle att försöka förbättra mina språkkunskaper också.)

      • OK, Ari + STORT tack !
        D.v.s. då behöver jag -kanske- inte ändra mina kommentarer så ofta mera,
        för att våga sända iväg dem !
        Jag glädjer mej redan nu över den kommande “Sommaren ´12″ med Din Blogg !!!

Kommentera